lokakuu 2014

Selailet sivun arkistoja: lokakuu 2014.

Metsähyvinvointi

Asiamies Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiöstä avaa Metsätalouden työhyvinvoinnin kehittämisohjelman syntyä, tämän hetkistä tilannetta ja tavoitteita. Ilari on myös löytänyt oivalluksen ja yllätyksen.

Laajavastuinen yrittäjyys

On pitänyt oppia lisää aiemmin metsäyhtiöille kuuluneita tehtäviä. Näin ollen osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on menestymisen yksi keskeinen edellytys. ”Tulevaisuus näyttää hyvältä” sanoo toimitusjohtaja Timo Tolppa, Metsäkonepalvelu Oy:stä.

Metsätehon rooli

Metsätehon rooli Metsähyvinvointiohjelmassa on johtaa ja toteuttaa ohjelman jalkautusta. Toimitusjohtaja Heikki Pajuoja avaa roolia ja kertoo myös siitä mikä häntä ohjelmassa innostaa.

Metsähyvinvointi ei voi mennä metsään – se on jo siellä

Metsätaloudessa on käynnissä iso murros, joka koskee toimialan lisäksi ihmisiä. Sen varmistaminen, että tämän muutoksen keskellä alan uudistumiskyvyn edellytys, motivoitunut ihminen, voi hyvin, jaksaa ja osaa kehityksen vaatimalla tavalla on Metsähyvinvointi -ohjelman ydintavoite.  Tätä tavoitetta kohden alan organisaatiot ja ihmiset työskentelevät laajassa yhteisymmärryksessä. Metsähyvinvointi syntyy kyvystä uudistua ja uudistaa Metsähyvinvointi -ohjelman ytimen voi kiteyttää metsäsanoilla.… Lue lisää Metsähyvinvointi ei voi mennä metsään – se on jo siellä

Edistystä Metsähyvinvoinnissa

  Kokoonnuimme syyskuussa 2014 työpajaan, jossa monen muun asian lisäksi kokosimme niitä konkreettisia asioita ja oivalluksia, jotka ovat vieneet Metsähyvinvointia eteenpäin. Monen toteamus oli, että työhyvinvointi onkin paljon monimutkaisempi asia kuin ensin ajatteli. Selvää oli kuitenkin se, että panostukset ihmisten hyvään työhön ja oloon tuovat myös euroja viivan alle. Kun konstit loppuvat jäävät keinot jäljelle… Lue lisää Edistystä Metsähyvinvoinnissa

Vanha koira oppii uusia temppuja tapa kerrallaan

Meillä kaikilla on hyviä, sekä huonoja tapoja. Charles Duhiggin mukaan tapamme ohjailevat jopa 45% päivittäisestä elämästämme. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun jokin on muodostunut tavaksi aivoiltamme vie vähemmän aikaa ja energiaa suoriutua tästä halutusta toiminnosta. Meidän ei tarvitse miettiä vaan teemme tutun asian lähes ajattelematta. Neurologinen tutkimus osoittaa, että tavassa on kolme osaa; Vihje/Ärsyke,… Lue lisää Vanha koira oppii uusia temppuja tapa kerrallaan

sfoasdiouf

Käytä aivojasi oikein

Aivoja ei voida pakottaa huippusuorituksiin. Esseessään ”Heureka-ilmiö” Isaac Asimov pohti jo 1971, minkä vuoksi inspiraatio ja ongelmanratkaisuun liittyvät oivallukset tulevat, kun vähiten odotamme niitä. Selitys, johon hän päätyi, on oikeastaan melko yksinkertainen: Ihmisajattelu sisältää sekä tiedostettuja, että tiedostamattomia prosesseja ja se, että molemmille annetaan tilaa on välttämätöntä parhaan suorituskyvyn saavuttamiseksi. Toisin sanoen: Kun keskitymme yhteen… Lue lisää Käytä aivojasi oikein

Ulkomaalaistaustainen työntekijä ja työkaveri

Kansainvälistyminen näkyy työpaikoilla monella tavalla. Suomalaiset laajentavat toimintaansa rajojen ulkopuolelle. Ulkomaiset yritykset rantautuvat Suomeen. Työvoimapulaa saatetaan helpottaa ulkomaisella työvoimalla. Yhä useammalla työpaikalla työskentelee ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Työn aloittaminen uudessa maassa voi olla kuitenkin haastavaa. Suomeen saapuvalla pyörii yleensä mielessä useita kysymyksiä, muun muassa uudessa työpaikassa toimimisesta, oikeuksista sekä velvollisuuksista tai siitä keneen olla yhteydessä eri tilanteissa.… Lue lisää Ulkomaalaistaustainen työntekijä ja työkaveri