helmikuu 2016

Selailet sivun arkistoja: helmikuu 2016.
Sydän

Johda itseäsi

Useimmat meistä tekevät asiantuntijatyötä, käytämme sitten metsäkonetta tai teemme puukauppaa. Vuosi vuodelta työhömme on tullut lisää muuttujia: ihmisryhmiä, jotka pitää huomioida ja joiden kanssa pitää tehdä yhteistyötä; uusia lakeja; muutoksia toimintatapoihin… Verkko, jossa työskentelemme, on monimutkaisempi ja monimutkaisempi. Tällaisessa jatkuvassa muutoksessa työskentely vaatii meiltä oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja jatkuvaa uuden oppimista.  Keskeinen osaaminen on taito johtaa… Lue lisää Johda itseäsi

Yhteisöllisyys ei kulu käytössä

Helsingin Sanomien Laura Saarikoski kirjoitti lapsensa koulunkäynnistä USA:ssa: ”Ennen kuin viisivuotiaalla alkoi Yhdysvalloissa koulu, kotiin tuli kirje. Siinä pyydettiin kertomaan, onko lapsen kavereita tulossa samaan kouluun. Luulin, että kaverit sijoitettaisiin samalle luokalle, mutta olin väärässä: heidät kaikki sijoitettiin eri luokille. Luokat myös sekoitetaan joka ikinen vuosi, niin että lukuvuoden aikana syntyneet kaveriporukat hajoavat. ’Täällä ajatellaan,… Lue lisää Yhteisöllisyys ei kulu käytössä

Itsensä johtamisesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä

”Johtajuuden kannalta on tärkeää, että hyväksyy ihmisten ja työskentelytapojen erilaisuuden ja huomaa, että myös muut toimintatavat voivat olla hyviä.” Meillä kaikilla on työssämme vastuu järkevästä ajankäytöstä ja oman osaamisen kehittämisestä. Itsensä johtaminen eri tasoilla ja muodoissaan on tullut yhä tärkeämmäksi. Ihmisillä on aiempaa moninaisempia ja moniulotteisempia työtehtäviä, eikä keskitytä vain muutamaan asiaan. Aamuisin ei tule… Lue lisää Itsensä johtamisesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä

Hyvä työ tuo tuottavuutta

Hyvä työ. Miltä se tuntuisi? Mitä asioita se sisältäisi? Hauskin työpaikkani oli uimarannan rantavahtina. Kokemuksellisesti mielenkiintoisimman vuoden tein töitä saksalaisessa vakuutusagentuurissa. Näkyvintä työnjälkeä syntyy taimikkoa raivatessani. Toisaalta sisällöltään ja merkitykseltään antoisinta työtä tunnen tekeväni nyt työntutkijana, missä työntekijää osallistavalla työntutkimuksella kehitämme työtehtävien ja prosessien sujuvuutta, ergonomisuutta ja turvallisuutta. Kaikissa kokemissani työpaikoissa on ollut sekä rutiinitöitä… Lue lisää Hyvä työ tuo tuottavuutta

Johtaja näyttää suuntaa ja esimerkkiä

Jos kaikki johtamisen viisaus olisi kirjoitettavissa yhteen kirjaan, me kaikki lukisimme sen ja olisimme hyviä johtajia. Kun asia ei näin mene, siitä voidaan tehdä selkeä johtopäätös: yhdessä tilanteessa johdetaan yhdellä ja toisessa toisella tavalla, ja yhtä organisaatiota johdetaan yhdellä ja toista toisella tavalla. On kuitenkin joitain yleispäteviä periaatteita, jotka sopivat johtamiseen ja johtajaksi kasvamiseen. Tärkein… Lue lisää Johtaja näyttää suuntaa ja esimerkkiä

Aloita jostain

Hahmottelin junassa muistiinpanoja tätä blogia varten, kun vastapäiselle penkille istuutui julkisuudesta tuttu kirjailija. Hän alkoi lukea kirjaa. Ehkä hän etsi aineksia omiin tarinoihinsa, joita olen mielelläni lukenut. Juolahti mieleeni, että tavallaan johtaminen muistuttaa kirjoittamista. Kaikki osaavat pukea ajatuksensa sanoiksi. Toiset ovat siinä luonnostaan taitavampia kuin toiset, mutta kaikki voivat oppia lisää. Perusasioiden, kuten kieliopin lisäksi… Lue lisää Aloita jostain