Edistystä Metsähyvinvoinnissa

tyopaja_luento_58
Yhteinen tekeminen ihmisten ja alan hyväksi nostaa metsäalan profiilia.

 

Kokoonnuimme syyskuussa 2014 työpajaan, jossa monen muun asian lisäksi kokosimme niitä konkreettisia asioita ja oivalluksia, jotka ovat vieneet Metsähyvinvointia eteenpäin. Monen toteamus oli, että työhyvinvointi onkin paljon monimutkaisempi asia kuin ensin ajatteli. Selvää oli kuitenkin se, että panostukset ihmisten hyvään työhön ja oloon tuovat myös euroja viivan alle.

Kun konstit loppuvat jäävät keinot jäljelle

Totesimme, että yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole vaan pikemminkin on kyse halusta ja rohkeudesta kokeilla mikä minulle ja minun työyhteisölleni toimii. Osa asioista on pieniä ja yksinkertaisia – asioita, jotka jo osaamme, mutta välillä unohdamme. Jokainen meistä vaikuttaa osaltaan työhyvinvointiin; omaansa ja muiden. Otetaan siis vastuuta ja viedään asioita eteenpäin maailmassa, joka on väistämättä keskeneräinen.

Esimerkiksi näitä asioita tehdään nyt toisin ohjelmaan osallistuneissa organisaatioissa:

  • toimintatapamme ovat yhteisöllisempiä
  • keskustelua ja vuorovaikutusta on enemmän
  • työturvallisuus ja työhyvinvoinnilla on oma paikkansa palavereissa ja vuosikellossa ja niitä todella käsitellään
  • työskentelemme keskustelevammalla otteella
  • olemme valmiimpia kokeilemaan uusia tapoja tehdä asioita
  • opetamme työhyvinvoinnin ulottuvuuksia ja keinoja kaikille 2 asteen opiskelijoille
  • uskallamme puhua työhyvinvoinnista enemmän kuin ennen
  • verkostoidumme enemmän ulospäin
  • ylitämme lakitason

 

Kirjoittaja

Tuija Tähtinen
MMM, yritysvalmentaja
www.valmennuksenvire.fi