Kuinka monta kertaa viikossa huomaat harmistuvasi siitä, että joku ei keskittynyt kuuntelemaan sinun tärkeää asiaasi? Entä kuinka usein havahdut siihen, että jälkeenpäin mietit jostain keskustelusta ”Mitähän se nyt sanoikaan?”. Tyypillisiä ja tavallisia tilanteita arjesta ja valitettavan usein työelämästämme.
Viestimme ja välitämme, mutta liian harvoin kuuntelemme niin, että todella kuulemme. Josta lopputulema on, että saamme liian vähän aikaan ymmärrystä ja siitä syntyvää joustavaa yhteistyötä. Pahimmillaan huonosta kuuntelemisesta voi seurata virheitä työtehtävissä, jopa vaaratilanteita. Empaattisen kuuntelun lisäksi kyky kuunnella ohjeita ja palautetta, ottaa vastaan tietoa ja ymmärrystä kuuluu myös hyvään vuorovaikutukseen työelämässä.
Selityksiä kuuntelemattomuuteen löytyy paljon. Ensimmäisenä niistä pukkaa päälle yleensä ajanpuute. Emme mukamas ehdi kuuntelemaan. Ja kuitenkaan aika ei ole ratkaiseva tekijä. Voit läsnäolevasti kuunnellen saada puolessa minuutissa yhtä paljon informaatiota toisesta ihmisestä tai asiasta kuin puolen tunnin höpöttelystä, jonka aikana ajatuksesi ovat jossain muualla. Hyvä kuuntelu on riippuvainen mentaalitilastamme, ei ajasta.
Meillä on syvä usko siihen, että sanat ratkaisevat, sanoja pitää kuunnella. Todellista kuunteluntaitoa on kuitenkin se, että verbaalisen ilmaisun lisäksi kuuntelemme toisen ihmisen hiljaisuutta, taukoja puheessa, havaitsemme eleitä, ilmeitä ja kehonkieltä, joka omalla tavallaan myös puhuu. Ristiriita sanojen ja kehon välillä voi kertoa enemmän kuin itse asia.
Tyytyväisyyttä vakuuttava ihminen, jonka suu on kireä viiva ja keho tiukassa puolustusasennossa, harvemmin on todella tyytyväinen. Ja silti, jos tämän havaitsemme, hyvänä kuuntelijana emme tyydy omaan tulkintaamme vaan varmistamme asian kysyen. Tulkinta on kommunikoinnissa suurten mokausten äiti.
Kun kuuntelemme radiota, pyrimme saamaan kanavan paikalleen. Niin olisi hyvä tehdä myös ihmisen kuuntelussa. Ensimmäisenä kanavan tarkistuksessa kannattaisi pysähtyä kuuntelemaan itseään. Mitä omassa mielessä liikkuu? Miltä kehossa tuntuu? Missä tilassa olen vastaanottamaan ja kuulemaan? Onko oma sisäinen hälinä voimakas, ajatus harhailee jonnekin jo eteenpäin, pois tästä hetkestä?
Entä miten asenne ihmiseen, ihmisiin joita kuuntelemme? Suhtaudummeko ilman ennakkoasenteita, omia pelkojamme, puolustusmekanismejamme? Olemmeko etsimässä yhteistä ymmärrystä, vai onko takataskussa jo valmiina oma ratkaisupaketti kuultavaan asiaan, haasteeseen, ideaan? Kuuntelemmeko todella toista ihmistä vai omia ajatuksiamme? Kannattaa tarkistaa mitä oikeasti kuuntelee.
Meillä jokaisella on kokemusta kuulluksi tulemisesta ja siitä, että meitä ei ole kuultu. Ensimmäinen synnyttää kokemuksen arvostuksesta, jälkimmäinen arvottomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Kuulluksi tuleminen on myös fyysinen kokemus. Joissain aivokuvantamisessa onkin todettu, että tilanteissa, joissa meitä ei kuunnella, aktivoituu sama aivoalue kuin fyysisessä kivussa. Välinpitämättömyys synnyttää kipua, joka synnyttää vastarintaa ja puolustautumista, vuorovaikutuksen vihollisia.
Kuuntelu taas avaa oven sekä kertojan, että kuulijan ymmärrykselle ja oivalluksille. Parhaimmillaan kuunteleminen onkin muiden ihmisten ajattelun auttamista. Kuuntelu tehostaa tekemistä, saa aikaan positiivista muutosta. Synnyttää turvallisuutta ja luottamusta. Vie asioita ja ihmisiä eteenpäin. Kannattaa siis pysähtyä kuuntelemaan, avata korvat, silmät sekä sydän. Näiden kuunteluvälineiden yhdistelmällä tapahtuu ihmeitä myös työelämässä.
Älä tällä kertaa lue kirjaa vaan seuraa omaa kuunteluasi vuorovaikutustilanteessa. Pysähdy säännöllisesti vuorovaikutuksen jälkeen ja arvioi toimintaasi:
- Kuinka olin läsnä?
- Kuinka kunnioitin?
- Kysyinkö ja tarkistinko, mitä keskustelukumppani tarkoitti?
- Etsinkö yhteistä ymmärrystä?
Voi olla, että pian huomaat edistyneesi enemmän kuin uskoitkaan. Muista, että vuorovaikutus on elävä olento, jota ei voi täydellisesti hallita, mutta sitä voi lempeästi ohjata.
Kirjoittaja
Tuija Tähtinen
MMM, yritysvalmentaja