Voiko eläkkeelle jäämiseen varautua? Tästä aiheesta minulta pyydettiin blogi-kirjoitus, vaikka enhän minä virallisesti siellä eläkkeellä aivan vielä ole.
Olen omalla kohdalla pyrkinyt noudattamaan melko tarkasti Offboarding-prosessia, eli ajatusta ”hallitusta työsuhteen lopettamisesta”. Olen tulkinnut sitä niin, että olen informoinut työyhteisöä ja yhtiön omistajia mahdollisimman ajoissa ja sopinut eläkkkeelle jäämisen aikataulusta hyvissä ajoin. Olen halunnut, että työsuhteeni päättyminen olisi positiivinen kokemus niin itselleni kuin työyhteisölle.
Työura on ollut hieno kokemus ja niin toivon eläkkeenkin olevan. Lähtevänä työntekijänä olen pyrkinyt jättämään jatkaville ja uusille työntekijöille sen tiedon ja taidon, mitä minulle on kertynyt. Selkeä ja sovittu eläkkeelle jääminen antaa minulle tunteen, että työnantajani on arvostanut työpanostani ja asiantuntemustani.
Eläkkeelle jäämiseen on olemassa paljon kursseja ja oppeja. Tärkeitä asioita. Jokaisen on tietysti pohdittava ja löydettävä oma mallinsa. Olen pyrkinyt siihen, että eläkkeelle jäädessä aika vähän asioita muuttuisi.
Viimeisten vuosien aikana olen suunnitelmallisesti toteuttanut niin remontti- kuin metsätöitä sillä mielellä, että minua ei ole odottamassa melkoista pompsia, vaan voin oman aikataulun mukaan valita tehtäväni. Tunnen sen verran itseäni, että en usko osaavani olla paikallaan. Vähän pelottaa, että viisi vuotta vedestä pois ollut vene ei taida paljoa keritä sinne tänä kesänäkään. Sen verran ohjelmaa näyttää olevan valmiina.
Arvelen, että suurin muutos tulee olemaan poisoppiminen täysin aikataulunmukaisesta työskentelystä. Olen tottunut suunnittelemaan tekemiseni melko tarkasti ja osannut ihan itse aiheuttaa stressin itselleni. Voimakkasti suorituskeskeisenä en ole koskaan tarvinnut siihen muiden apua.
Tunnistan myös riskin, mikä sisältyy muutokseen vuorovaikutussuhteissa. Työssäni olen tavannut kymmeniä ihmisiä viikossa. Sitä on vaikea verrata tilanteeseen asuessani maalla, jossa tapaan ehkä jonkun ihmisen joka päivä, aina en ketään.
Vuorovaikutussuhteiden nopeasta vähenemisestä sain jo vähän esimakua, kun luovutin tehtäväni jatkajalleni huhtikuun alussa. Ensimmäisen viikon jälkeen en saanut, enkä ole vieläkään saanut, ainuttakaan sähköpostia tai puhelinsoittoa vanhaan tehtävääni liittyen. Tilanne, johon jokaisen on syytä varautua.
Olen onnellisessa asemassa, että minulla on perheen lisäksi paljon pitkäaikaisia ystäviä. Uskon saavani nauttia heidän kanssaan monista hienoista hetkistä vastaisuudessa. Ainakin siihen pitäisi olla enemmän aikaa.
Kuva on viimeiseltä työmatkalta tässä tehtävässä.
Kirjoittaja Heikki Pajuoja aloitti työuransa tutkijana Metsäntutkimuslaitoksessa vuonna 1984. Hän toimi siellä erilaisissa tutkimustehtävissä vuoteen 2000 ja sen jälkeen Vantaan tutkimuskeskuksen johtajana viiden vuoden ajan. Viimeiset 20 vuotta hän on toiminut Metsäteho Oy:n toimitusjohtajana. Pajuoja oli 2010 käynnistämässä myös Metsähyvinvointi-ohjelmaa Metsätehon ja muiden toimijoiden yhteistyönä ja myöhemmin myös Metsäalan Johtamisakatemiaa. Metsämiesten Säätiö on tukenut molempia hankkeita alusta alkaen.
