Metsätaloudessa on käynnissä murros, joka muuttaa voimakkaasti toimintamalleja. Tarvitsemme uutta ajattelua johtamiseen, uutta osaamista ja ymmärrystä kokonaisuudesta. Tämän muutoksen keskellä alan uudistumiskyvyn edellytys on osaava ja motivoitunut ihminen, joka voi hyvin, jaksaa ja osaa kehityksen mahdollistamalla tavalla. Luomme yhdessä uutta työkulttuuria.

Metsähyvinvointi sai alkunsa vuonna 2010, kun alettiin suunnitella Metsätalouden työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa (Ohjelman synty). Metsämiesten Säätiö on toiminut hankkeen alullepanijana ja rahoittajana. Työterveyslaitos ja Metsäteho Oy vastasivat ohjelman suunnittelussa ja koordinoinnissa. Ohjelman jalkauttajana toimi Metsäteho.
Kehittämisohjelmaan kuului 2012-2014 vuosien ”hankekaudella” erilaisia alan toimijoiden omia hankkeita, joista lisää täällä.
Hankkeen nimeksi vakiintui sittemmin Metsähyvinvointi, ja sen tavoitteiden toteuttamiskeinoiksi nousivat mm. Metsäalan Johtamisakatemia, erilaiset valmennuspäivät, kampanjat, asiantuntija- ja kokemusblogit sekä ajankohtaistapahtumat. Metsähyvinvoinnin kautta viestitään myös muista syntyneistä siemenistä ja hyvinvointiin liittyvistä toteutuksista, tuoreimpana mm. Metsäopettajien Akatemia.
Vuonna 2023 Metsähyvinvointi-hankkeen toteutus siirtyi Tapiolle. Samalla Metsäalan Johtamisakatemia siirtyi Työtehoseuran toteutettavaksi.
Metsähyvinvointi-ohjelmaan liittyvää materiaalia löydät täältä.
Metsähyvinvoinnin tavoitteena on luoda ja jakaa ymmärrystä hyvinvoinnin kokonaismerkityksestä niin jokaisen alan työntekijän kuin tuottavuuden näkökulmista. Innostava ja hyvinvointia tuottava työkulttuuri on jokaisen oikeutena ja sen syntyminen myös jokaisen vastuulla.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi