
Maalaisjärjellä ja jalat maassa toimiva metsäalan toimija palkittiin arjen työstä.
Multialta ponnistava, Keskisen Suomen alueella metsäalan töitä urakoiva Metsä-Multia näyttää mallia organisaatiosta, joka on kasvanut aidosti suureksi perheeksi. Yhtiön arjen työ sai upean huomionosoituksen, kun se palkittiin Human Power 2025 -gaalassa vuoden ihmisläheisimpänä työpaikkana alle 250 henkeä työllistävien yhtiöiden sarjassa.
Metsä-Multian kasvu on alkanut pienestä ja juuret ovat Multian metsissä. Perheyrityksen siemen iti taimeksi Reijo Laajan ja Reijo Vuorisen toimesta, jotka olivat tehneet työtään Keski-Suomen metsissä jo 1960-luvulta saakka.
Vuonna 2002 osakeyhtiö siirtyi seuraavan sukupolven aikaan, kun Reijon pojat Aki ja Kai Laaja ottivat vetovastuun toiminnasta. Sittemmin yritys on kehittänyt toimintaansa hyväksi havaitulla tiellä, jalat maassa ja yhtenä suurena perheenä kasvaen.
Nykyisin Metsä-Multia työllistää 117 henkilöä ja kun alihankintana työskentelevätkin luetaan mukaan, muodostuu multialaisesta yhtiöstä 125 hengen joukkue. Yhtiön toiminnot koostuvat erilaisista puunkorjuu-, maanmuokkaus-, lähikuljetus- ja suunnittelupalveluista. Liikevaihtoa yhtiölle karttuu noin 20 miljoonan euron edestä.
Työnjako ja ajatus
Henkilöstö on aina ollut tärkeä voimavara Metsä-Multian toiminnalle.
”Tunnen kaikki meillä työskentelevät henkilöt”, Kai Laaja toteaa iloinen pilke silmissään. Kai oli ehdolla myös vuoden inhimillisin johtaja-kategoriassa.

”Ihmiset ottavat suoraan yhteyttä tarpeen mukaan ja tietävät miten toimia. Olemme kannustaneet yhteydenpitoon. Emme halua rakentaa kynnyksiä tai hierarkioita, kahvipöydässä keskustelun pitäisi jatkua, jos saavumme paikalle”, Aki Laaja komppaa veljeään.
Tosiasiassa veljesten aika ei kaksin riitä kaikkeen kasvaneessa yhtiössä. Metsä-Multian organisaatio saa miehiltä kehuja, jokainen tietää tehtävänsä ja vastuualueensa. Kysymys heidän omasta vastuunjaostaan saa mieleen huvittavan, mutta osuvan luonnehdinnan.
”Toinen on off-road ja toinen on-road. Ojan takana metsässä tapahtuvat jutut hoitaa Kaitsu, tiellä tapahtuvat ovat sitten Akin aluetta”, miehet luonnehtivat.
Liikaa he eivät halua omaa rooliaan korostaa. Kaikessa nousee esiin yhdessä tekeminen. Selkeä ja konstailematon organisaatio toimii. Ohijohtaminen tai turha päsmentäminen eivät kuulu Metsä-Multian maanläheiseen kulttuuriin.
”Olemme periaatteessa hyvin suorittava organisaatio. Eurot tulevat katkenneista puista, niiden kuljettamisesta ja liikkeestä. Aina pitää tapahtua, että tulosta tulee. Kaiken tämän ytimessä on tavoitettavuus. Henkilöstö saa aina kiinni oman esihenkilönsä tai meidät. Hallinnon tärkein rooli on mahdollistaa työn sujuva ja tehokas tekeminen.”
Tässä ollaan ajatuksen ytimessä. Metsä-Multia ei ole kenenkään soolosuoritus, vaan yhdessä muodostettu joukkue, joka on enemmän kuin osiensa summa.
”Ihmisläheinen työpaikka on kiinni ihan jokaisesta henkilöstä, tämä on aidosti kaikkien ansiota. Pelkkä esimiestyö ei riitä, vaan kaikilla on sama vaatimustaso ja velvollisuudet”, Laajat pohtivat.
Keinot ja tahto
Yhtiö uskoo avoimuuteen. Henkilöstölle kerrotaan asioita yhteisissä hetkissä, eikä vaikeitakaan asioita jätetä väliin. Esimerkiksi talousluvut on käyty yhtiössä läpi jo yli kymmenen vuoden ajan. Tärkeää on myös, että asioista halutaan kertoa ymmärrettävästi. Vaikeat termit ja jargon eivät kuulu käytettävään kieleen, tärkein tavoite on saada kaikki ymmärtämään yhteisen työn tulos.
”Uskomme, että henkilöstö arvostaa kokemusjohtajuuttamme. Olemme itse tehneet metsätöitä, huoltoja ja lavettihommia, tiedämme haasteet ja kuuntelemme henkilöstöä”, Kai miettii.
Yhtiön henkilöstön tuntoja mitataan myös jokavuotisella henkilöstökyselyllä, joka tuo esiin kipupisteitä ja kehitettäviä kohtia. Myös asiakkaiden kokemuksia palveluista kysytään ja mitataan. Nämäkin tulokset ovat yhteisiä ja ne jaetaan läpi talon. Jokaisen työ vaikuttaa asiakkaiden kokemukseen Metsä-Multian palvelun laadusta.
Merkitys ja tapa
Palkinnon merkitys organisaatiolle on suuri. Kiitosta on tullut sekä talon sisältä että ulkopuolelta.
Kaiken alkuna toimi positiivinen ilmianto työntekijän lähipiiristä. Human Power 2025 -raati toimitti Metsä-Multialle laajan kysymyspatteriston ja ennakkotehtävät. Niiden jälkeen järjestäjät valitsivat henkilöstöstä 10 edustajaa, jotka haastateltiin tarkasti. Tuomaristolle toimitettiin anonyymi raportti prosessin tuloksista, jonka perusteella palkittavat valittiin.
”Johto ei voinut vaikuttaa tuloksiin. Ainoa mitä me teimme, oli se, että hyvän tavan mukaan kysyimme kaikilta, että onko tämmöinen puhelu ok, jos heidät satutaan valitsemaan haastatteluun. Eipä siinä sitten muuta, vaihdettiin kuulumiset ja kehotettiin kertomaan avoimesti mielipiteensä toiminnasta”, veljekset summaavat.
Henkilöstöltä tuli kehuja ja ruusuja palkinnon edestä. Veljesten ilmeestä näkee huomionosoitusten lämmittävän aidosti mieltä.
”Saamme myöhemmin vielä tarkemmat raportit tuloksista. Tämä on lahjomatonta ja erittäin arvokasta dataa meidän yhteisestä hyvinvoinnistamme”, miehet kiittelevät selvityksen tehnyttä työelämän konsulttitalo Hälsaa.
Tulevaisuus ja opit
Palkinto ohjaa toimintaa myös tulevaisuudessa.
”Haluamme kasvaa edelleen. Tulos heittää meille myös hyvän haasteen siitä, kuinka saamme toiminnan pidettyä tällä tasolla”, Laajat sanovat ja muistelevat tärkeitä oppeja vuosien varrelta.
”Joskus menneinä vuosina kasvun myötä asioissa kipuiltiin. Me keskustelimme ja opettelimme asioita yhdessä. Sekä me että henkilöstö. Meillä on pitkiä työuria ja ihan jokaisen metsä-multialaisen pitää tuntea itsensä merkitykselliseksi.”
Metsästä tai hiekkatien varresta ei nousta usein valokeilaan, kun puhutaan loistavasta henkilöstöjohtamisesta. Laajalla alueella toimiva organisaatio on palkintonsa ansainnut. Työ kaiken eteen on tehty jalat maassa, alkuperää ja perinteitä kunnioittaen. Avainsanoina ovat toimineet rehellisyys ja suoraselkäisyys.
Pyynnöstä miehet suostuvat vinkkaamaan toimivaa mallia muillekin. Vaatimattomasti, mutta jämäkästi asiansa tuntien he suuntaavat ohjeensa ihan jokaiselle tekijälle, titteleitä tuijottamatta.
”Oli kyseessä työhaastattelu tai mikä tahansa tilanne, niin ole avoin ja suoraselkäinen. Tämä toimintatapa auttaa elämässä ja erityisesti työyhteisössä. Eli tärkeintä on, kun olet oma itsesi. Voit olla jurompi tai mitä tahansa, mutta ole aito.”
Artikkelin kirjoittaja: Tommi Nieminen, Mediayhtiö Kvaak!
Kuvat: Visual Friday
Lisätietoa: Metsä-Multian vastuullisuusraportti

