… ja kristallipallo vastaa: ”Totta on se, mitä et näe. Suuntaa katseesi muutoksen ja pysyvyyden laajalle suistoalueelle. Mitä näet nyt?”
Totta on myös se, minkä näet. Mihin kiinnittäisit huomiota, jotta onnistut etenemään menestyksellisesti murroksessa ja uudistumisessa?
Osa muutoksesta on hidasta – osa nopeaa – osa tunnistamatta?
Viime kuukausina on käyty paljon keskustelua siitä, muuttuuko kaikki vai eikö mikään muutu. Kaikki ovat tavallaan oikeassa ja väärässä. Murroksen aikajänteet ovat hyvin eripituisia, ja kun muutosta katsotaan vaikkapa tilastollisin perustein, näkymä rajoittuu helposti vain taaksepäin. Mitä meiltä jää silloin huomaamatta?
Isossa kuvassa perusrakenteet kuten vakituisten työsuhteiden osuus kaikista työpaikoista muuttuu hyvin hitaasti itsensätyöllistäjiksi tai keikkatöiksi. Digitalisaation hyödyntämisessä otamme ensiaskeleita uusina liiketoimintamalleina, näiden kehittäminen vaatii aikaa. Yritysten ja julkishallinnon toiminnanohjauksen järjestelmät vaativat pitkiä prosesseja muuttumiseen. Organisaatiokaaviot sen sijaan saattavat muuttua monta kertaa vuodessakin – mutta usein perinteisillä tavoilla. Perinteiset tavat, työpaikan toimintakulttuurit, muuttuvat hitaasti. Strategioissa tarkastellut asiat pysyvät usein uskollisena perinteelleen. Nämä me kaikki tunnistamme.
Tunnistamme helposti myös nopean muutoksen asioita. Työtehtävien sisällöt muuttuvat digityövälineiden myötä sykäyksittäin niitä käyttöön otettaessa. Työntekijän tehtävät, asiakkaat, verkostot, työpäivän rakenne muuttuvat nopeasti. ”Mitä teen tänään” -ajatus muuttuu päivän aikana usein monta, monta kertaa. Verkostomaisessa toiminnassa yhden henkilön tekemä priorisointi muuttaa kerrannaisena hyvin monen ihmisen tekemisiä muutamassa hetkessä.
Mitä meiltä jää huomaamatta?
Jäävätkö tunnistamatta hyvin nopeasti kehittyvät tekoälyn mahdollisuudet, tulevaisuuden teknologiat vai murroksessa syntyvät uudet innovaatiot? Näiden mahdollisuudet ja vaikutus minuun, meihin tai asiakkaisiimme? Jotain muuta?
Osaa näistä pystymme katsomaan tietoisesti, ja esimerkiksi digitalisaation mahdollisuuksia on jo ryhdytty ottamaan käyttöön laajalti. Toisaalta kaikkea tätä ei tietysti voikaan nähdä etukäteen.
Harva pystyi miettimään sähkön mahdollisia vaikutuksia tuotantoon, ennen kuin sähkö oli keksitty. Mutta olisimmeko tietoisesti pysähtyneet miettimään niitä heti silloin, kun kuulimme sähkön keksimisestä? Olisimmeko hymähtäneet, että kaikkea sitä jotkut keksii ja pohtii… Olisiko pysähtymiseemme vaikuttanut se, keneltä tieto olisi tullut? Olisimmeko miettineet sitä oppimishaasteena? Olisimmeko ajatelleet, että jätetään pohtiminen johdon työksi vai ottaneet kaikkien ajattelun käyttöön?
Jääkö meiltä tunnistamatta jotain vielä teknologioita ja rakenteita tärkeämpää? Jääkö meiltä tunnistamatta useita niistä mahdollisuuksista, joilla voimme yhdessä nähdä enemmän ja saavuttaa kilpailuetua? Miten paljon rakenteemme ja tapamme toimia ja ajatella kahlitsevat meitä näkemästä yhdessä?
Mitä uusia kykyjä tarvitsemme?
Verkostomainen toiminta on kasvanut nopeasti mukaan lähes kaikkeen Suomessa tehtävään työhön riippumatta alasta ja työtehtävistä. Samanaikaisesti kuitenkin johtamisjärjestelmämme, työpaikkojen toimintatavat, prosessimme, ihmisten osaamisen käyttö ja tavat luottaa ja arvostaa ovat uudistuneet pääosin hitaasti. Jääkö meiltä tunnistamatta toiminnallinen ristiriita näiden kahden kokonaisuuden välillä? Haaskaammeko huomaamattamme kilpailuedun, joka syntyy ihmiskäsityksen ja toiminnan perusajatusten muuttamisesta vastaamaan verkostomaisen digimaailman vaatimuksia?
Verkostomaisessa toiminnassa syntyy mahdollisuuksia ja tietämystä, jota harvoin voi syntyä yhden työpaikan sisällä. Verkostomaisen toiminnan vahvuudet perustuvat kaikkien verkostossa toimivien yksilöiden yhteiseen tietoisuuden rakentamiseen ja jokaisen mahdollisimman hyvään ja yhdessä haluttuun suuntaan pelaamiseen omalla pelipaikallaan. Tämä edellyttää ihan toisenlaista tapaa nähdä ja toimia vuorovaikutuksessa kuin mihin olemme tottuneet.
Tietämyksen rakentuminen ja menestyvä toiminta verkostoissa edellyttää arvostukseen, jakamiseen ja luottamukseen perustuvaa ihmiskäsitystä ja toimintamallia. Menestyvä työskentely verkostoissa edellyttää kykyä muuttua minusta meiksi koko ajan uudelleen, ja jokaisen kykyä arvioida ja suunnata omaa toimintaansa joka hetki.
Jääkö meiltä tunnistamatta tässä murroksessa piilevä kaikkien oppimishaaste? Mihin kiinnittäisimme huomiota, jotta onnistuisimme uudistumaan menestyksellisesti? Mitä haluaisit nostaa yhteiseen keskusteluun? Ota kantaa ja heitä ajatuksellasi!
Marja Viluksela
Ennakoija, oivalluttaja, FM
Ajatuspari
marja(a)ajatuspari.fi
050 5294 294