Moderni asiantuntijatyö kuormittaa aivoja tavalla, johon niitä ei ole alun perin “suunniteltu”. Jatkuvat keskeytykset, tietotulva, koukuttava multitasking ja korkeat osaamisvaatimukset tekevät työpäivistä pirstaleisia. Moni yrittää paikata kuormitusta vapaa-ajalla: liikkumalla enemmän, nukkumalla paremmin tai pitämällä vapaapäiviä. Nämä keinot ovat tärkeitä, mutta eivät yksin riitä.
Yhä useampi tutkimus ja työelämän kokemus osoittaa saman: palautuminen on olennainen osa itse työpäivää.
Aivot väsyvät ennen kuin huomaamme
Ajatustyössä kuormitus syntyy harvoin yhdestä asiasta. Se kertyy vähitellen pienistä tekijöistä: merkkiäänistä, keskeytyksistä, palaveriputkista ja jatkuvasta valppaana olosta. Kun työtehtävää tai huomion kohdetta vaihdetaan satoja kertoja päivässä, aivot eivät ehdi palautua tehtävästä toiseen siirtyessään.
Keskeytyksen jälkeen takaisin syvään keskittymiseen palaaminen voi kestää yllättävän kauan, jopa yli 20 minuuttia. Palautumisen puute ei näy heti uupumuksena. Usein se ilmenee ensin levottomuutena, ärtymyksenä, muistivaikeuksina tai tunteena siitä, että “mikään ei etene”, vaikka koko ajan tekisikin jotain.
Palautuminen ei ole vain lepoa
Palautuminen mielletään usein passiiviseksi lepäämiseksi: tauoksi, jolloin ei tehdä mitään. Palautuminen on kuitenkin monimuotoisempaa. Aivot palautuvat myös silloin, kun:
- opimme jotain uutta ilman suorituspainetta
- koemme yhteenkuuluvuutta ja jaamme ajatuksia muiden kanssa
- liikutamme kehoa kevyesti työpäivän lomassa
- siirrymme hetkeksi pois kuormittavasta ympäristöstä, esimerkiksi ulos.
Lyhyt kävely, ajatusten vaihtaminen työkaverin kanssa tai hiljainen hetki ilman ruutua voivat olla tehokkaita palautumisen keinoja. Olennaista ei ole tauon pituus vaan sen laatu.
Kenen vastuulla palautuminen on?
Palautumisesta puhutaan usein yksilön vastuuna: jokaisen tulisi johtaa itseään paremmin, pitää taukoja ja rajata työtään. Jos työpäivän rakenteet, työpaikan kulttuuri tai odotukset eivät tue palautumista, yksilön valinnat eivät riitä. Ei ole helppoa irrottautua tauolle, jos kalenteri on täynnä tai jos pelkää näyttävänsä laiskalta tai vähemmän sitoutuneelta kuin muut.
Siksi palautuminen on yhteinen asia. Työyhteisön pelisäännöt, esihenkilöiden esimerkki ja organisaation käytännöt määrittävät pitkälti sen, onko palautuminen sallittua vai vain kaunista puhetta.
Pienet rakenteet, suuri vaikutus
Metsähyvinvoinnin pyöreän pöydän tapaamisessa (20.11.2025) käsiteltiin työstä palautumista. Metsäalan työpaikkojen käytännöistä kuultiin kaksi alustusta. Fyysiseen työturvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota ja yhä enemmän myös psykososiaaliseen kuormitukseen.
Yhteisestä keskustelusta nousi esiin konkreettisia tapoja, jotka tukevat palautumista arjessa:
- Palaverit päättyvät ajoissa tai hieman etuajassa. Oletusarvoisesti lyhyemmät kokoukset (esim. tunnin sijaan 50 minuuttia) jättävät tilaa hengähtää kokousten välillä.
- Syväkeskittymiselle on varattuja aikoja, joita kunnioitetaan (esim. kalenteriin merkityt oman työskentelyn hetket).
- Kävelypalaverit ja puhelinvapaat tauot ovat sallittuja ja suositeltuja.
- Tauot nähdään “must have” -asiana, ei ylimääräisenä luksuksena.
Erityisen merkityksellistä on esihenkilöiden toiminta. Kun johto näyttää, että tauko on sallittu, lounas pidetään rauhassa ja työpäivään mahtuu huokoisuutta, syntyy kulttuuri, jossa palautuminen ei vaadi selittelyä.
Työ on osa hyvinvointia
On hyvä muistaa, että työ ei ole vain kuormituksen lähde. Parhaimmillaan se tarjoaa elämään merkitystä, yhteisöllisyyttä sekä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia, jotka kaikki ovat tärkeitä hyvinvoinnin rakennuspalikoita.
Kysymys ei siis ole siitä, miten työstä suoriutuu, vaan siitä, kuinka työ rakennetaan sellaiseksi, että se tukee jaksamista. Vanhoja toimintatapoja voi rohkeasti kyseenalaistaa ja niistä voi keskustella. Esimerkiksi tekoäly voi jatkossa tehostaa työtä ja antaa mahdollisuuksia mikrotauoille. Yhdessä on hyvä pohtia, miten vapautunutta aikaa käytetään viisaimmin.
Ihminen ei pysty olemaan tehokas kahdeksaa tuntia putkeen. Kun tämä hyväksytään ja palautuminen rakennetaan osaksi työpäivää, syntyy kestävämpi tapa tehdä työtä – sellainen, jossa aivot jaksavat, ajattelu kirkastuu ja työ tuntuu mielekkäämmältä.
Artikkeli perustuu Metsäalan Johtamisakatemian tilaisuudessa puhuneen aivotutkija Mona Moisalan luentoon sekä Metsähyvinvoinnin pyöreän pöydän tapaamisen esityksiin ja keskusteluihin.
