
Minä ja Me on ketterä väline treenata henkilöstön osaamista uudistumisessa välttämättömissä työelämätaidoissa. Taitoja treenataan valmentajabottien avulla 15 minuutin viikkoannoksina. Tutkittu tieto on pureksittu helposti ymmärrettäviin pieniin paloihin. Kevyet oivalluttavat treenit ja omaksumista helpottava mikro-oppiminen pitävät asioita lämpiminä ihmisten mielissä ja auttavat muuttamaan opittua arjen toiminnaksi.
Kehittymistä tukeva ja vauhdittava digitaalinen menetelmä sopii koko henkilöstölle. Minä ja Me koostuu seitsemästä jaksosta, joissa käydään läpi muun muassa muutos-, asiakkuus- ja verkostotaitoja sekä onnistumisen ja kehittäjän taitoja.
Jaksot ovat:
- Työ muuttuvassa maailmassa
- Onnistumisen taidot
- Minä ja kehittyminen
- Verkostoissa toimijan taidot
- Minä ja asiakkuudet
- Minä ja tuloksellinen työ
- Muutoksessa etenemisen taidot
Minä ja Me -menetelmän ovat kehittäneet työelämän muutoksen asiantuntija Marja Viluksela & valmentaja ja viestinnän ammattilainen Tuija Tähtinen, sekä eri aihepiirien asiantuntijat ja menetelmää kokeilleet organisaatiot. Suomen metsäkeskuksella on ollut tärkeä rooli mikro-oppimiseen perustuvan kehittämismenetelmän luomisessa ja kokeilemisessa.
22.1.2021 pidetyn webinaarin tallenne on katsottavissa täällä.
Ajankohtaiset webinaarit aiheesta: https://minajame.fi/webinaarit
Tutustu lisää menetelmään: https://minajame.fi
