Kirjoitus liittyy hankkeeseen Työympäristöriskien hallinta tienvarsihaketuksessa (Työterveyslaitos)
Homeitiöitä, kuva Rauni Ala-Aho Homeitiöitä, kuva Rauni Ala-Aho
Mikrobeihin kuuluu mm. homesienet ja bakteerit, joilla on pieniä itiöitä. Nämä itiöt menevät huomaamatta hengityksen yhteydessä keuhkoihin. Niiden aiheuttamat oireet sekoitettaan helposti yleisiin flunssaoireisiin.
Homesienet ja bakteerit ovat peräisin luonnosta. Ne ovat monesti tyypillisiä hajottajia eli ne aloittavat puu- ja vihermassan muuttamisen mullaksi. Tämän vuoksi mikrobeja voi esiintyä enemmän vanhemmassa hakkuutähteessä.
Haketuksen aikana hakkuutähteissä olevat mikrobit leviävät ilmaan. Niitä kulkeutuu suuria määriä erityisesti hakkurin yläpuolella sijaitseviin ohjaamoihin (erilliset kuormaimen tai hakkurin ohjaamot). Myös autonkuljettajat hengittävät mikrobeja haketuksen ja lastin purkamisen yhteydessä.
Alla olevia ohjeita noudattamalla vähennät tehokkaasti hengittämiesi mikrobien ja itiöiden määrää.
- Huomioi työkoneiden sijoittelu haketuspaikalla: aseta ohjaamot hakkuriin nähden tuulen yläpuolelle.
- Pidä ohjaamoiden ja ajoneuvojen ikkunat ja ovet ehdottomasti kiinni haketuksen aikana.
- Vältä liikkumista haketusalueella haketuksen ja kuormauksen aikana.
- Maltti on valttia: anna näkyvän pölyn hävitä pois ennen kuin poistut ohjaamosta tai muuten liikut haketusalueella. Jos tämä ei ole mahdollista, käytä hengityssuojainta ja suojalaseja.
- Muista ohjaamoiden säännöllinen ilmansuodattimien vaihto ja sisätilojen siistiminen.
- Huolehdi ohjaamon ovien ja ikkunoiden tiivisteistä: ohjaamoon muodostuva ylipaine estää ilmavuodot ulkoa sisälle. Erinomainen vaihtoehto on asentaa ohjaamoon ylipainesuodatinjärjestelmä.
- Hakkurin, ajoneuvon ym. puhdistuksessa kannattaa välttää paineilman käyttöä. Jos tämä ei ole mahdollista, muista huolehtia asianmukaisten hengityssuojainten ja suojalasien käytöstä.
- Hengityksensuojaimista kevytsuojaimet ovat käytännössä kertakäyttöisiä: muista vaihtaa niitä usein.
- Suojaa myös suojaimet: suojaimia ei pidä jättää sellaisenaan vaikkapa ohjaamoon likaantumaan, ne menettävät nopeasti suojaustehonsa. Säilytä suojaimia esimerkiksi puhtaassa suljettavassa muovipussissa.
- Jos edellisistä toimenpiteistä huolimatta huomaat haketuksen yhteydessä pitkittyneitä flunssaoireita, kannattaa mennä työterveyslääkärin vastaanotolle keskustelemaan asiasta.
Työympäristöriskien hallinta tienvarsihaketuksessa (Työterveyslaitos, 2014)
Esimerkkejä suojaimista (kuvat Kyösti Louhelainen ja Marika Lehtola)

