Elokuun viimeisenä viikonloppuna 25.-27.8.2017 Suomen Partiolaiset järjesti yli 2000 osallistujaa ja 100 puhujaa koonneen Johtajatulet-tapahtuman Evon retkeilyalueella. Tapahtumassa pääosassa olivat yhteiset avajaiset, jossa puhujina olivat mm. Risto Siilasmaa, Peter Vesterbacka ja Bruce Oreck, sekä yli sata työpajaa. Ensimmäinen Johtajatulet järjestettiin vuonna 2015.
Katso blogistamme, mitä Risto Siilasmaa tarkoitti yrittäjämäisellä johtajuudella.

Partiossa uskomme, että kaikki ongelmat voidaan ratkaista paremmalla johtamisella. Johtajatulet onkin luotu antamaan välineitä ja inspiraatiota heille, jotka haluavat kehittää itseään johtajana, kertoo Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm (Johtajatulien tiedote).
Viikonlopun kestänyt johtajuusseminaari, ”Suomen suurimmat johtajuusfestarit”, poikkesi perinteisistä koulutuksista siinä, että se järjestettiin kokonaan metsässä. Osallistujat majoittuvat teltoissa ja söivät omilla ruokailuvälineillään, jotka luonnollisesti tiskattiin itse. Moni osallistujista oli partiolainen, mutta osa oli löytänyt tapahtumaan muuta kautta. Ohjelma oli rakennettu niin, että kaikille löytyi työpajoja omaan näkökulmaan sopivasti.
Runsaasti KESKUSTELUITA
Yhteisen seminaariosuuden pääpuheiden ohella suurinta antia toivat keskustelut työpajoissa asiantuntevien ihmisten virittäminä. Teema-alueita olivat Parempaa johtajuutta, Kovaa osaamista, Tulevaisuuden tekijä, Eettinen johtajuus ja Vapaaehtoisten johtaminen, ja näiden alla järjestettiin runsaasti eri työpajoja, yhteensä koko viikonlopun aikana yli sata!
Myös Metsähyvinvoinnin puolesta tuotimme tapahtumaan kaksi työpajaa. Pajoissa esiteltiin Metsäjohtamisen työkirjaa ja sen hyödyntämistä sekä heräteltiin keskustelua eri aihepiireistä liittyen esimerkiksi sisäiseen motivaatioon ja kuinka vapaaehtoisten johtamisesta voi ammentaa myös työelämään.
Johtajatulien tapahtumatorilla osallistujilta kysyttiin heidän näkemyksiään parhaita asioita partiossa johtamisesta sekä sen kautta tulleista opeista, joita olisi hyvä viedä työelämään. Lue osallistujien parhaista näkökulmista partiossa johtamisessa.
Oikeaa asennetta yhdessä tekemällä
Pääpuhujia ja järjestäjiä myöten korostettiin aktiivista otetta Johtajatulien onnistumiseksi: huomatessaan epäkohdan tulee miettiä, mitä voisin tehdä sen korjaamiseksi? Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi poimimalla roskan maasta, auttamalla, siistimällä. Kaikilla Johtajatulien osallistujilla oli myös pieni ”palvelustehtävä”, esim. ruuan jakamista tai saunan lämmitystä. Kyse ei ole vain työkustannusten vähentämisestä, vaan asenteesta ja ymmärryksestä. Osallistuja tuntee olonsa sitoutuneeksi ja tehtävän mielekkääksi, kun tuntee olevansa tarpeellinen ja vastuullinen.
Tämä onkin oleellinen osa myönteistä työkulttuuria. Kuinka monesti esimerkiksi valitamme epäkohdista, kuinka jokin pieni asia on toisen vastuulla, ja sitten vasta mietimme, miten itse voi ratkaista ongelman. Voisimmeko aloittaa jokaisen työpäivän ”uhraamalla” minuutin kysymykselle: Miten voin tänään tehdä työpaikastamme viihtyisämmän ja edistää myös muiden onnistumista työssään?
Tuliaisina osallistujat saivat mukaansa paljon uusia ajatuksia, joidenkin kohdalla myös täyttä konkretiaa arjen helpottamiseen. Eräs osallistuja kertoi esimerkiksi vievänsä työpaikalleen Johtajatulien palvelustehtävä-idean: On vaikea jakaa tasaisesti tylsäksi miellettyjä yleistehtäviä kuten kukkien kastelua ja kahvin keittoa. Hän aikookin laittaakin seinälle pieniä osallistumislappuja, ja kun kuka tahansa tuntee, että nyt olisi hyvä aika tehdä tämän viikon palvelustehtävä, valitsee hän itselleen sopivan lapun. Ratkaisu liittyy vapaaehtoiseen vastuuseen: on mahdollisuus valita tehtävä ja aijankohta, ilman käskytystä tai tunnetta etteivät kaikki osallistuisi yhteisiin töihin.
Johtajuutta ja johtamista onkin syytä katsoa ja oppia tuntemaan monesta näkökulmasta. Yhtään oikeaa tapaa tai oppia ei ole, vaan jokaisen oma oivallus syntyy tekemällä ja luotaamalla aktiivisesti ympäristöään.